Airam-valaisimia yhdistämällä syntyy harmoninen kokonaisuus

Yhtenäinen ulkovalaistus lisää pihan viihtyisyyttä ja turvallisuutta sekä pidentää pihan käyttöaikaa ja lisää kiinteistön arvoa. Hyvä valaistus myös näyttää hyvältä. Airamin erilaisia ulkovalaisimia on helppo yhdistellä harmoniseksi ja toimivaksi kokonaisuudeksi.

 

Atlas-valaisin

Tyylikäs ja tehokas ulkovalaistus syntyy yhdistelemällä sellaisia optisia ja teknisiä ratkaisuja, joilla valoa saadaan sopiva määrä sinne, missä sitä tarvitaan. Hyvän ulkovalaistuksen ansiosta piha-alueella on turvallista kulkea, ja valaistuksesta hyötyvät kaikenikäiset pihan käyttäjät eri aktiviteeteissa. Riittävän kirkasta ja erittäin tasaista valoa on tarjolla kyllin suurelle alueelle. 

Valaisinten klassisen tyylikäs, keskenään yhteneväinen muotokieli ja värimaailma helpottavat harmonisen valaistuskokonaisuuden suunnittelua. Myös valojen värilämpötilan tasalaatuisuus on tärkeää. Sopivalla valaistuksella voidaan korostaa rakennusten arkkitehtonisia yksityiskohtia, ja parhaimmillaan hyvin toteutettu ulkovalaistus lisää kiinteistön arvoa.

RAL-väreillä rakentuu harmoninen pihavalaistus

Airamin ulkovalaisinsarjojen valaisinten muotojen ja värien yhteensopivuutta on pohdittu tarkkaan. Monipuolinen ja yhtenäinen ulkovalaistus saadaan aikaan yhdistelemällä piha-alueelle valaisimia, jotka vastaavat monipuolisesti erilaisiin valaistustarpeisiin.

”Useimpiin taloyhtiöihin saadaan rakennettua toimiva ja tyylikäs valaistus yhdistelemällä puisto-, julkisivu- ja seinävalaisimia. Puistovalaisimista Atlas on monipuolinen ja useimpiin kohteisiin sopivin. Julkisivuille suosittelen Halo- ja Brick Double -seinävalaisimia”, neuvoo Airamin ammattivalaistuksen liiketoimintajohtaja Ville Keinänen.

Ulkovalaisinrunkojen yhtenevät RAL-värikoodit

Mainitut valaisimet sopivat loistavasti yhteen paitsi muotoilunsa, myös yhtenevien RAL-värisävyjen ja pinnan strukturoinnin puolesta. ”Harmonisen kokonaisuuden kannalta on tärkeää, että valaisimien runkovärit sopivat yhteen myös rakennuksen muitten elementtien kuten räystäskourujen ja ikkunoiden kanssa”, kertoo Keinänen.

Säädettävyys lisää pihavalaistuksen valinnanvapautta

Airamin ulkovalaisimiin voidaan valita 3000 tai 4000 kelvinin värilämpötila. Vaikka valon värisävy onkin pitkälti makuasia, tuo valon värisävy luo tietyn tunnelman rakennukselle ja koko pihapiiriin. Lämpimämpi 3000 kelvinin valo sopii useimpien mielestä puutalomiljööseen ja viileämpi 4000 kelvinin värisävy modernimpaan kivitaloon. ”Tärkeintä on kuitenkin, että kaikki ulkovalot ovat keskenään samaa sävyä. Esimerkiksi Brick Double- ja Halo-valaisimissa on säädettävä led-valonlähde, joten värilämpötilan voidaan valita kytkimellä asennusvaiheessa”, Keinänen lisää.

”Valaisimien suunnittelussa on kiinnitetty erityistä huomiota helppoon ja nopeaan asennukseen”, täsmentää Keinänen. Halo-valaisimien sisällä on kytkin, jonka avulla voidaan säätää ulostulevan valon määrää. Näiden kytkinten ansiosta samaan valaisimeen kätkeytyy parhaimmillaan neljä eri tehoa ja kaksi eri värilämpötilaa.

”Säätömahdollisuudet helpottavat huomattavasti valaisinvalintaa, kun yksi valaisinmalli palvelee monia erilaisia tarpeita. Sähkösuunnittelija tai -asentaja voi kytkeä halutun valaistustehon asennusvaiheessa, mutta värisävyä tai tehoa voidaan tarvittaessa muuttaa myös jälkikäteen. Joihinkin ulkovaloihin on saatavissa myös Casambi- tai Dali-ohjausmahdollisuus”, Keinänen huomauttaa.

Kelvin-asetuksen vaihto Halo-valaisimessa

Standardit voivat ohjata ulkovalaistuksen toteutusta

Ulkovalaistuksen suunnittelussa tulee huomioida valaistusta koskevat paikalliset säädökset ja määräykset. Säädökset koskevat erityisesti julkisten rakennusten ja puistoalueiden valaistusta, mutta myös asuinalueiden pihamailla voi olla paikkakuntakohtaisia vaatimuksia. 

”Energiatehokkaiden led-ulkovalojen hyötyelinikä on jopa 100 000 tuntia. Sama käyttöaika luvataan myös muun muassa Atlaksen virtalähteelle”, Keinänen kertoo.