Airam 100 vuotta artikkeli: Wirkkala ja Airam uudessa valossa

Airam 100 vuotta artikkeli: Wirkkala ja Airam uudessa valossa

1950-luvulla Tapio Wirkkala tutki lamppua ja valaisinta yhtenä kokonaisuutena. Airamin ja Wirkkalan yhteistyönä syntyi WIR-lamppu, joka palkittiin Milanon Triennaalissa 1960. Idea siitä, että itse lamppu, voi olla kaunis arjen designesine, oli innovatiivinen. Kuva Iso Britannian Euroviisuista vuonna 1963, jolloin viisuja laulettiin BBC:n studiossa Wirkkala-lamppujen valossa. Ester Ofarim (Sveitsi), Heidi Brühl (Saksa), Carmela Corren (Itavalta), Monica Zetterlund (Ruotsi).

Hehkulampun muotokielen kehitys oli pitkään tuotantoteknisten vaatimusten sanelema.  1950-luvulla Tapio Wirkkala tutki uudelleen keinovalon konseptia ja uudisti valon ajattelua käsittelemällä lampun ja valaisimen yhtenä kokonaisuutena. Wirkkalan idea siitä, että valaisimen valonlähde, eli itse lamppu, voi olla kaunis arjen designesine, oli innovatiivinen. Myöhemmin Wirkkala suunnitteli WIR-lampun muotoa korostamaan sarjan lasikupuisia valaisimia.

Taiteilija Tapio Wirkkala on ollut Suomen modernin taideteollisuuden johtava hahmo, jonka muotoilu lumosi 1950- ja 1960-luvulla ja loi pohjan Finnish designin menestykselle. Sodanjälkeisiä vuosikymmeniä taideteollisuuden alalla on jopa sanottu Wirkkalan kaudeksi.

Uutta ajattelua valosta

Airamin ja Wirkkalan yhteistyö alkoi 1950-luvulla. Suomalaisen muotoilun sankaritaiteilija uudisti valaisinmuotoilun ja valon ajattelua käsitellessään lamppu- & valaisinparia yhtenä kokonaisuutena. Airamin asiantuntijoiden avustamana syntyi WIR-lamppu.  Yksinkertaista, eleganttia ja kauniisti valaisevaa lamppua ei tarvinnut enää piilottaa varjostimen tai erillisen kuvun taakse. Lampun koristeellisen ulkonäön ja hyvien valoteknisten ominaisuuksien ansiosta sen käyttö sopi moniin kohteisiin: koteihin, julkisiin tiloihin ja jopa kirkkoihin.

WIR-85 lampulle muotoilupalkinto Milanosta 

Linjakas opaalilasinen WIR-lamppu, johon oli yhdistetty pelkistetty lampun johto, palkittiin vuonna 1960 Milanon XII Triennaalissa, mikä on merkittävä kansainvälinen taideteollisuusnäyttely.

WIR-105 lamppu sai rinnalleen hoikemman WIR-85 lampun. Molempia lamppumalleja on edelleen myynnissä valkoisena, mutta nykyisin sen valonlähteenä ovat ledidiodit.  Palkittua lamppua valmistettiin aluksi valkoisena opaalikupuisena, mutta värivalikoima kasvoi myöhemmin: valkoisen opaalikuvun lisäksi myös pastellisävyt sopivat ajan henkeen. Värillisiä Wir-lamppuja valmistettiin etupäässä julkisten tilojen valaistusta varten. 

50-vuotias kristallilamppu

Koko 60-luvun Wirkkala jatkoi yhteistyötä Airamin kanssa, mutta nyt uudella idealla. Tapio Wirkkala etsi rauhaa ja eristyneisyyttä Suomen Lapista. Monet Wirkkalan lasiesineet saivat inspiraationsa pohjoisen luonnosta – sulavasta jäästä ja valuvasta vedestä. Vuonna 1968 Airam toi markkinoille Wirkkalan suunnitteleman WIR-80 KRS kristallilampun, jonka kristallimainen lasipinta hajottaa valon kimmeltäväksi valokimpuksi. Kristallilamppu on kaunis arkituote ja parhaimmillaan valaisimissa, joissa valonlähde jää näkyville. Nyt tätä Ikinuorta viisikymppistä on taas saatavana, nyt led-versiona.