Koronaviruksen vaikutukset Airamin palveluun

Koronaviruksen vaikutukset Airamin palveluun

Airamin tavaratoimitukset toimivat normaalisti ja työskentelemme etätyön mahdollisuuksia hyödyntäen. Olemme sopeutuneet vaikeaan tilanteeseen nopeasti.

Koronavirus on muuttanut nopealla aikataululla meidän kaikkien arkipäivää. Airamin tavaratoimitukset toimivat edelleen normaalisti ja työskentelemme mahdollisimman tehokkaasti etätyön mahdollisuuksia hyödyntäen. Kaikki toimihenkilömme ovat siirtyneet etätöihin ja voimme ilolla todeta, että olemme sopeutuneet vaikeaan tilanteeseen nopeasti. Pidämme henkilöstöstämme ja kumppaneistamme hyvää huolta ja seuraamme koronavirusepidemian kehittymistä aktiivisesti.

Koronavirus-pandemian (COVID-19) etenee nyt nopeasti, joten tarkan päivittäisen tilannekuvan antaminen on mahdotonta. Noudatamme voimassa olevia viranomaisohjeita ja -suosituksia, ja seuraamme paitsi Suomen ja Ruotsin, myös globaalia tilannetta aktiivisesti. Kerromme asiakkaillemme tuotesaatavuuteen vaikuttavista seikoista aina kun saamme lisätietoja yhteistyökumppaneiltamme.

Airam-tuotteiden saatavuus

Kansainvälisillä rajoilla on rajoituksia matkustajaliikenteelle, mutta tavarantoimitus ja rahtiliikenne kulkevat edelleen. Olemme viime vuosina panostaneet mittavasti nykyaikaiseen logistiikkakeskukseen, joten tuotteidemme toimituskyky on toistaiseksi varsin hyvä. Joidenkin tuotteidemme toimitusajat voivat olla nyt tavallista pidempiä, johtuen aasialaisten yhteystyökumppaneidemme logistisista vaikeuksista. Teemme parhaamme vahvan toimituskyvyn turvaamiseksi myös jatkossa näissä erittäin poikkeuksellisissa oloissa. Tiedotamme asiakkaitamme toimitusvalmiudestamme säännöllisesti.

Työskentelemme täydellä teholla

Vähennämme kaikkea fyysistä kanssakäymistä asiakkaidemme kanssa suojellaksemme sekä asiakkaitamme että omaa henkilöstöämme tartunnoilta. Viruksen leviämisen ehkäisemiseksi olemme tehneet seuraavia muutoksia työskentelyymme:

  • Asiakaspalvelumme ja logistiikkahenkilöstömme palvelevat tavalliseen tapaan.
  • Kaikki Airamin toimihenkilöt ovat siirtyneet etätyöskentelyyn.
  • Kokoukset pyritään pitämään sovitusti, mutta etäyhteyksillä Microsoft Teams -yhteyksillä ja/tai puhelimitse.

Olemme ohjeistaneet henkilöstömme virukselta suojautumisesta, työskentelytavoista ja mahdollisen virukselle altistumisen ehkäisystä ja käytännöstä mahdollisen tartunnan varalta. Harjoitamme avointa viestintää ja päivitämme ohjeistusta tilanteen mukaan vaikka päivittäin.

Panostamme asiakkaisiimme kuuntelemalla toiveita, olemalla aktiivisesti yhteydessä ja varmistamalla paras mahdollinen palvelu juuri tällä hetkellä. Asiakaspalvelumme ja myyntihenkilökuntamme  on koko ajan tavoitettavissa ja käytettävissänne puhelimitse tai sähköpostilla.

Jatketaan hyvää yhteistyötä, pidetään linjat auki ja pyörät pyörimässä poikkeusoloista huolimatta!